lauantai 28. huhtikuuta 2012

Unnan kuulumisia

Huomasin etten olekaan tänne muistanut kertoa Unnan kuulumisia vähään aikaan. Eli iloksemme Unna voi hyvin. Kummallista kyllä yhtään pattia ei enää ole (niitä jäi leikkauksen jälkeen kuitenkin useampi) ja Unna on oma itsensä. Ruoka maistuu, samoin lenkeillä jaksaa tavalliseen tapaan.


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Ruovesi 9.4.2012

Oltiin Mantan (Zadun kiss of Fate) kanssa Ruovedellä ryhmänäyttelyssä. Tuloksena JUN EH. Arvosteluun oli läpi kopioitunut edellisenkin koiran arvostelu, joten ei ollut luettavissa. Toivottavasti saadaan perässä kotiin. Sanallisesti tuomari arvosteli eniten karvan puutetta, mikä pitääkin todella paikkansa. Manta esiintyi hienosti ja käyttäytyi mallikkaasti. Omasta häkistään tykkää niin kovasti että purettuunkin häkkiin tunki itsensä. Kamera unohdettiin kotiin eli kuvia ei tästä näyttelystä ole.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pentuja odotellessa

Hallan maha on mukavasti pyöristynyt ja nyt huomaa hyvin mukavuuden halun lisääntyneen. Pentulaatikko on suunniteltu ja muutenkin pentujen tilaa siivottu.
Pentueen isä on tällä välin menestynyt näyttelyissäkin baltian puolella. Valioarvoa odotellessa :) Onnea Ukko!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Aatun ja vähän Hallan kuulumisia

Aatusta on löytynyt erittäin reipas ja toimelias pikku mies. Aatu on paikalla aina kun tapahtuu ja jos ei tapahdu, herra laittaa kyllä tapahtumaan. Rohkea pentu ei pelkää oikein mitään. Järkevästi kyllä uskoo, jos isommat komentavat. Mantan kanssa leikkivät paljon ja Manta selvästi tykkää kaverista. Ruoka luonnollisesti on elämän tärkein asia.



Halla odottelee pentujaan onnellisesti. Ruokahalu on edelleen huono, lepäily maistuu ja masu on mukavasti pyöristynyt. Toisaalta lenkillä jaksaa ja innostuu edelleen tavalliseen tapaan temppuilemaan.

Korpilahti 1.4.12

Mantan (Zadun Kiss of Fate) kanssa kävimme ensimmäisessä virallisessa näyttelyssä junioriluokassa. Arvostelu (tuomari Markku Kipinä): "Mittasuhteiltaan erinomainen juniori, jolla saisi olla hieman järeämpi luusto & voimakkaampi runko. Hyvä häntä ja kulmaukset. Hyväilmeinen pää. Eturaajat ulkokierteiset. Ei parhaassa turkissa tänään. Hyvä sivuliike, mutta melovat etuliikkeet"
JUN2 ERI