tiistai 29. toukokuuta 2012

Pennut 4 viikkoa

Hallan pennut ovat kovasti kasvaneet: Leikkiä on hauska seurata ja ääniä on vaikka minkälaisia. Sankari oli ensimmäinen, joka laatikosta ulos kiipesi. Ulkoilua on kokeiltu muutamia kertoja pieniä aikoja. Myös ruokaa on maisteltu.
Kulkuripoika
Kulkuripoika





Satukirjan Sankari

Satukirjan Sankari


Tiitu (Oikee Enkeli) ja lelukirahvi


Tiitu ja onnellinen omistaja
Tiitu

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Jämin kevätkisat 26.5.2012

Olimme Jämin kevätkisoissa lähes koko porukka. Vain Halla ja pennut jäivät kotiin Pauliinan kanssa. Aatu harjoitteli ihmis ja koiravilinää ja leiriketjussa rauhoittumista, mikä sujuikin hienosti. Vieressä ollut Unna rauhoittaa mukavasti.

Eerika osallistui 3km nuorten koirajuoksuun lainakoira Rompun kanssa. Rata oli pehmeä juosta, mutta hienosti he maaliin saapuivat ajalla 17.28 (epävirallinen)

Reetta, Ukko ja Manta osallistuivat 4.2km kahden koiran kärryluokkaan. Epävirallinen aika oli 15.24. Erityisesti Manta, joka osallistui ensimmäisiin kisoihinsa onnistui hienosti. Manta piti vauhtia yllä ja innosti Ukkoakin matkaan.


Laumaamme ilahduttamaan liittyi kesän ajaksi mummolasta sileäkarvainen noutaja tyttö Chita. Chita on 5v energinen narttu, joka Eerikan kanssa kesällä kiertelee näyttelyitä ja harjoittelee noutamista, sekä tietysti osallistuu mukana kaikkeen muuhun mukavaan.



keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Aika kuluu

Pennut ovat kasvaneet vauhdilla. Pojista tummempi (Kulkuri) on oppinut kaiken ensimmäiseksi. Silmät aukesivat ja hampaitakin tuntuu. On maisteltu ruokia ja leikitty vähän keskenään, äidin kanssa ja muutamalla lelullakin. Meistä kaikista on aamuisin ihanaa mennä pentujen laatikon viereen, kun ne heti äänen kuultuaan nousevat ja tulevat kohti :)
Hovikuvaaja lähti mummolaan www.korkeenkoirahoitola.fi, joten poseeraukuvat jäivät 3vko ottamatta. Tilanne kuvia kuitenkin hiukan.
Eerika ja Sankari

Tiitu ja Sankari


Kulkuri


sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Pori 20.5.2012

Mantan (Zadun Kiss of Fate) kanssa oltiin Porissa ryhmänäyttelyssä. Tuomari Serbialainen Nebojsa Savicic: Medium stong, good temperament, dark lisps, correct topline, coat must be better, correct moving. JUN ERI 2

maanantai 14. toukokuuta 2012

Pennut kaksi viikkoa

Pennut täyttivät kaksi viikkoa ja poseerasivat sen kunniaksi kameralle. Silmät ovat kaikilla auki ja hieman nousee päätkin jokaisella ylöspäin. Halla uskaltaa jättää pennut jo hetken kauemmin.

 poika (Satukirjan Sankari)2vko


poika (Kulkuripoika) 2vko

Tiitu-tyttönen (Oikee Enkeli) 2vko

torstai 10. toukokuuta 2012

Pentukuulumisia

Halla ja pennut voivat hyvin. Ensimmäiset silmät ovat auenneet ja kovasti ovat kaikki kasvaneet. Hallakin viitsii lähteä jo lenkkeilemään, vaikka kotiin tullessa onkin kiire pentulaatikolle. Muutama pikainen kuva tältä illalta.

 
Tiitu haukottelee

 Kulkuri sai silmänsä ensimmäisenä auki

 Pauliina ja Pauliinan Tiitu

 Tiitu maistaa
Sankari on suurin ja vaalein tällä hetkellä.

Pentujen Ukko isä sai Eestin valion arvon juuri! Onnea Ukko!
 

torstai 3. toukokuuta 2012

Pentukuvia

Pennut kasvavat ja voivat hyvin. Halla hermostutti meitä käyttäytymällä levottomasti yön. Ilmeisesti jälkisupistuksia, koska muuta ei löydetty.
 Tyttö ja Poika 1(vaalea poika)
 Poika 2
 Poika 2
 Poika 2
 Tyttö
 Tyttö
 Poika 1
Poika 1

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

pennut voivat hyvin




Pennut voivat hyvin. Halla imettää niitä ja huolehtii hienosti. Hallan maha hieman reistailee.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Pennut syntyivät

Vappuaatto iltana Hallan olo kävi tukalaksi. Se vinkui ja läähätti sekä haki turvaa ihmisistä. Klo 20.15 syntyikin ensimmäinen pentu. Halla rikkoi pennun kalvot hienosti ja nuoli pennun. Vaalea uros painoi 412g.
Seuraavaksi syntyi tyttö 269g ja hetken päästä toinen poika 414g. Halla nuoli ja imetti pentuja hyvin.
Kolme tuntia myöhemmin syntyi vielä pieni tyttö vain 169g. Pikkuinen ei kuitenkaan ollut kunnossa ja menehtyi yöllä.
 Ensimmäinen pentu syntyy.

 Tyttö Pauliinan sylissä

 Poika 1

 Poika 2

 Halla ja pennut

Sisko ja sen veljet