sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Talvea 2017-2018

Kilpailuissa meidän valjakko on ollut kahdesti. Ukkohallassa Starttasi Juha mukanaan Aatu, Taavi, Ronja ja Hilma.
Juhan Tarina kilpailusta (kieltäytynyt koira oli siis Hilma)
Ensimmäinen tämän kauden md-matka ei mennyt ihan toivotulla tavalla. Alku näytti lupaavalta vaikka jouduin hieman väärällä kokoonpanolla kisaan lähtemään. Koirat vaikutti innokkaalta ja hyväkuntoisilta ennen starttia.
Ensimmäinen kilometri menikin hyvin, kunnes ongelmat alkoivat. Yksi koirista lopetti vetämisen täysin ja alkoi todella vastustamaan etenemistä. Sama koira on treeneissä juossut todella hyvin ilman mitään ongelmia joten kunnosta ei pitäisi olla kyse. Ongelmien alkaessa vaihdoin koirien paikkaa mutta tämä ei asiaan vaikuttanut mitenkään. Koira vastusti etenemistä niin paljon että muutkin koirat pysähtyivät ihmettelemään tilannetta. Lopulta päädyin pussittamaan koiran ja jatkoimme matkaa kolmella koiralla. Noin viisi kilometria taapersimme eteenpäin koira pussitettuna mutta eteneminen oli todella raskasta upottavalta uralla. Otin koiran takaisin reen eteen pussista ja ns ”nilkutimme” hiljalleen kohti ensimmäisen osuuden maalia. Missään kohdassa en saanut koiraa etenemään joten päätin jättää koiran pois seuraavalle osuudelle.
Neljän tunnin tauon aikana kerkesin jo moneen kertaan pohtimaan kilpailun kokonaan keskeyttämistä mutta muiden kannustuksesta päätin silti yrittää toiselle kierrokselle.
Toinen kierros lähtikin alkuun hyvin mutta heti kun jouduimme takaisin upottavalta uralle alkoi ongelmat. Oma fyysinen kunto oli täysin loppu enkä pystynyt enää auttamaan koiria yhtään. Koirat eivät yksinkertaisesti pystyneet ilman apuja vetämään minua upottavalla uralla eteenpäin.
Suuret nousut, upottava ura ja ensimmäisen kierroksen ongelmat olivat vieneet omat voimat täysin joten päätin keskeyttää kilpailun. Reisien ja selän kramppaaminen ja yleinen väsymys tekivät tehtävänsä.
Nyt kotimatkalla olemme yrittäneen keksiä mitä koiralle oikein tapahtui? Samainen koira 2 vuotta sitten teki saman tempun ilman selkeää syytä. Koiraa on yritetty tutkia mutta mitään paikkaa se ei arista joten aika mysteeri tapaus....
Muut koirat tekivät todella hyvin töitä mutta ihan mahdottomiin suorituksiin nekään eivät kykene. Jos kuski ei pysty auttamaan, joutuu koirat aika mahdottoman tehtävän eteen raskaalla uralla.



Ruunaa Race oli Reetan hommana. Nyt Mantakin pääsi mukaan ja tiiminä oli Zadun Kiss of Fate (Manta), Neatut Nani Natibvik (Aatu), Ataciara Ronja Ryövärintytär (Ronja) ja Utamuutin Baldo de la Luna (Taavi) ja tuloksena Rek1! Olen todella ylpeä ja onnellinen ihan jokaisesta! Kaikki tekivät koko ajan töitä, Manta ja Aatu kokemuksella johdossa, Ronja liina tiukalla kokoajan ja Taavi lunasti kaikki ne odotukset mitä ikinä olikaan asetettu. Mahtava porukka!





Näyttelyrintamalla Runo (Cahppes Walla) on ollut talven näyttelyissä Tampereella marraskuussa ROP ja sert. Liettuan Juniori valio ja liettuan junior Winner maaliskuun alussa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti