maanantai 30. joulukuuta 2013

Vain lumi puuttuu

Joulu  meni muuttopuuhissa ja vesisateessa. Meille tuli muutama viikko sitten treenaamaan Tuike malamuutti ja nyt on ajettu jäätiköiden sulettua Ukko-Tuike ja Manta-Aatu pareina. Mantan juoksut alkavat olemaan ohi, joten kohta olisi tarkoitus pästä kaikki neljä yhdistämään.

Koska kaikkien kovasti toivomaa talvea ei ole tullut, tehtiin pohjat uusille tarhoille.



sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Hilma

Laumamme jatkoksi muutti marraskuun lopulla Hilma (Neatut Atauserk´Lu Kissiani). Hilma on sijoituksessa Korhosen Annelta Kennel Neatutista. Hilma on osoittautunut pirteäksi ja älykkään oloiseksi tytöksi. Kaikkea voi maistella, mutta Hilmalle tyypillistä on myös istua pää kallellaan selkeästi pohtimassa ratkaisuja ongelmiin.

Hilma

Unna hoitaa Hilmaa







keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kuulumisia

Aika on kulunut siivillä remonttia tehden ja muuttoa vamistellen. Mantan kanssa kävimme Lahti Kv näyttelyssä 26.10.13. Tuloksena Käy eri, sa pn 4, arvostelu tullee myöhemmin, on pakattu jonnekin pahvilaatikoista. Manta esiintyi muuten hyvin, mutta liukas lattia teki liikkeet varovaisiksi.



Alman syyspäivät Hauholla taitavat olla meille tämän syksyn ainoat lomapäivät. Mukavaa oli taas ja koirat saivat mukavaa vaihtelua treeneihin.

Laumamme viihdyttämään saapui syksyn aluksi sileäkarvainen noutaja Jojo (Chiccoxen Simply the Best).



Energinen, viisaan oloinen hurmuri. Eerikan harrastus ja toivottavasti myöhemmin kisakaveri.

Ataciaran lapinkoirapennut on silmäpeilattu. Sisun (Ataciara Kulkuripoika) silmät terveet, Santulla (Ataciara Satukirjan Sankari) valitettavasti laaja kaihi. Santun virallinen tulos puuttuu vielä, yritetään saada sekin näkyville, muillekin tiedoksi.

Tiitun ensimmäisiksi tarkoitetut agility kilpailut valitettavasti peruuntuivat alkaneiden juoksujen johdosta, mutta onneksi vielä ehtii :)




perjantai 5. heinäkuuta 2013

Hämeelinna 29.6.3 ja Tuusula 30.6.13

Olimme hyvin onnistuneella näyttelyviikonlopulla Mantan ja Tiitun kanssa. Lauantaina Hämeenlinnan ja sunnuntaina Tuusulassa kaikkien rotujen näyttelyssä.

Hämeenlinna 29.6.2013

Zadun Kiss of Fate (Manta):Tuomari Putkonen Juha: 2v. Hyvä koko, oik. mittasuhteet. Hyvä luusto. Hyvä narttum. pää. Oik. asent. korvat. Keskiruskeat silmt. Hyvä purenta. Hyvä kaula, rintakehä. Lanteelle kaareutuva häntä. Karvan laatu ok. Tasapain. kulmaukset. Liikkuu sivulta hyvin, edestä epävakaasti.
ERI, KÄY1, SA, SERT, VSP

Ataciara Oikee Enkeli (Tiitu), Tuomari Fors Jari: Kermanvalkoinen, keskikokoinen mittasuht. oikea. Hyvä pää ja korvat. Samoin kaula selässä hieman pehmeyttä muualta hyvä runko ja raajat hyvä häntä ja turkki. Kevyt liike luonne oikea.
ERI, JUN2

Tuusula 30.6.2013

Zadun Kiss of Fate (Manta):Tuomari Liimatainen Jussi: Mittasuhteiltaan erinomainen. Hieman voimakkaat posket muuten hyvä pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Tiivis etuosa ja vahva runko. Tiukka häntä. Erinomainen takaosa. Käpälät voisi olla tiiviimmät. Tehokkaat liikkeet. Ei parhaassa karvassa tänään.
ERI, KÄY1, SA, SERT, VSP

Ataciara Oikee Enkeli (Tiitu), Tuomari Pukkila Anneli: Vuodenikäinen juniorinarttu, jolla meko hyvät mittasuhtaat. Esiintyy tänään kovin niukassa karvapeitteessä ja antaa hyvin ilmavan vaikutelman. Siro, viel kapeakalloinen pää. Kauniit silmät. Kuono osa saa vielä täyttyä. Hieman kookkaat korvat. kauttaaltaan vielä kapearunkoinen. Kevyt raajaluusto. Niukasti kulmautuut edestä ja takaa. Jyrkkä lantio. Saisi liikkua pidemmäll askeleella. Miellyttävä käytös. Esiintyy ja esitetään hyvin.
Jun H


Manta siis sai toisen ja kolmannen sertinsä viikonlopun aikana ja näin ollen valioituu :)



keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Hollola 1.5.2013

Hollolan ryhmänäyttelyssä Jokimaan raviradalla kävimme Mantan ja Tiitun kanssa.


Zadun Kiss of Fate eri, käy2 (Tuomari: Esko Nummijärvi): Erinomainen. Hyvin sopusuht. Kaunis jalo narttu. Eritt kaunis pää ja korvat. Hyvä rakenne. Karva tulisi olla tuuheampi. Liikkuu hyvin.



Eilen vuoden täyttänyt Tiitu esiintyi taas loistavaksi vaikka ensimmäiset juoksut viikko sitten alkoivat.

Ataciara Oikee Enkeli eh jun3 (Tuomari Eeva Resko): Hyvän tyyppinen nuori narttu. Hyvä pää ja ilme. Hieman kookkaat korvat. Hyvät kulm. edestä ja takaa. Vielä hieman litteärunkoinen. Hieman jyrkkä lantio ja matala hännän kiinnitys. Liikkuu sivult ja takaa hyvin. Edestä saisi liikkua paremmin. Hyvä turkki joka voisi olla laadultaan karkeampi.




lauantai 23. maaliskuuta 2013

Jämijärvi 23.3.2013

Olimme Jämijärven ryhmänäyttelyssä mukavin tuloksin:

Zadun Kiss of Fate (Manta) Tuomari Markku Mähönen: Eri, sa, Käy1 PN1, Sert ja ROP, Mittasuhteiltaan oikea.kokoonsa nähden hyvä vahvuus. Hyvä pään muoto. Hyvä kaula. Tiivis Runko. Hyvä ylä-alalinja, Hyvä hännänkiinnitys. Keskivahva raajaluusto. Hyvät takakumaukset. Hyvä karvanlaatu hieman niukka tänään. Miellyttävä käytös





Neatut Nani Natibvik (Aatu): Jun Eh, Mittasuhteiltaan oikea, kokonaisuutena kuitenkin kevytrakenteinen. Kapeahko pää, joka jo nyt saisi olla vahvempi. Hyvä kaula, ylälinja ja hännänkiinnitys. Vielä kovin kapea etulinjastaan. keskivahvat kulmaukset. Sivuliikkeessä hyvä askel. Erittäin hyvä karvapeite. Miellyttävä käytös. Koiran tulee vielä vankistua kovasti seuraaviin luokkiin.

Ataciara Oikee Enkeli (Tiitu) Tuomari Tanya Ahlman-Stocmari: Jun Eri, sa, PN4, Kauttaaltaan feminiininen, oikeat rungon mittasuhteet. Hyvät korvat. Erinomaisen kauniit tummat silmät. Upea pigmentti. Kokoon sopiva runko ja raajaluusto. Rodunomaiset kulmaukset. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin. Erinomainen käytös.




Fidelis Barbu (Halla) Avo H, Hyvänkokoinen narttu. Hieman haja-asentoiset taittokorvat. Hyvä kallo-osa. Toivoisin tummemmat silmät. Ilme saisi olla kokonaisuudeltaan narttumaisempi. Huulet voisivat olla tiiviimmät. Taipumusta käästää hieman eturaajojaan ulospäin. olkavarsi voisi olla viistompi.Kokoonsopiva runko. Hieman pehmeä karvapeite laadullisesti. Hieman alhainen hännänkiinnitys ja takaraajojen liike jää rungon alle. Rodunomainen nöyrä käytös.

torstai 14. maaliskuuta 2013

SOC Rautavaara 8-10.3.2013

Juha ja malamuutit osalistuivat Rautavaralla Soc pohjoismaiden mestaruus sprinttiin. Sp4B luokassa ei pohjoismaiden mestaruutta jaettu, koska osallistujat olivat kaikki suomalaisia. Juh pärjäsi hienosti ja luokkavoitto oli loputa tuloksena! Kilpailu oli ensimmäinen kolmipäiväinen ja Aatu juoksi kaksi päivää niistä johdossa Mantan vierellä. Kaikki koirat jaksoivat hienosti ja motivaatiokin säilyi hyvin.

Kolmannen päivän lähtö


maanantai 18. helmikuuta 2013

Ohkolan Talvi - SM-valjakkoajot



Olimme 16-17.2 Ohkolassa Sprintin SM kilpailuissa neljän koiran luokassa Alaskanmalamuuttien kanssa.

Kilpailumatka oli 8,5km sekä lauantaina että sunnuntaina. Valjakossa juoksivat Ukko (Haunkuonon Cidda), Manta (Zadun Kiss of Fate) ja Aatu (Neatut Nani Natibvik). Lauantaina kaikki koirat olivat aivan innoissaan jo varikkoalueella, kun näkivät muita valjakoita. Lähtölueella kaikki huusivat ja Aatun oli kovin vaikeaa pysyä paikoillaan.

Ohkolan rata mutkitteli pelloilla käyden vain vähän metsän puolella. Etukäteen hieman hirvitti ajatus, että koirat näkevät vastaantulevia valjakoita ja yleisöä. Lopulta muut valjakot toimivat vaan innostajina eikä yleisökään suuremmin houkutellut.

Launantaina kaikki tekivät töitä erittäin innostuneesti. Sunnuntaina Ukko keskittyi hieman liikaa merkkailuun, mutta Manta ja Aatu olivat innokkaita. Erityisen tyytyväinen olin Aatuun, joka juuri saavutetusta 1v iästään huolimatta teki molemmat päivät töitä ahkerasti, eikä mennyt mukaan edes Ukon merkkailuun.

Kokonaisaika oli 1:10:38, kekinopeus 14,44 Ja tuloksena Ukolle ja Mantalle REK2, Aatu oli siihen vielä liian nuori. Sijoitus oli 20, mutta 2 viiden mukana olleen malamuuttivaljakon joukosta. Tästä on hyvä jatkaa!

Sunnuntain maaliintulo





perjantai 1. helmikuuta 2013

Alaskanmalamuuttien erikoisnäyttely 19.1.2013

Alman erikoisnäyttely järjestettiin tänä vuonna Tampereella. Olimme mukana järjestelemässä näyttelypaikkaa ja tietysti mukana koko päivän :) Omista koirista mukana olivat Aatu ja karvaton Manta. Molemmat käyttäytyivät hienosti ja eritysesti Aatun rauhalliseen esiintymiseen olin todella tyytyväinen. Manta todellakin pudotti kaiken karvansa ennen näyttelyä ja aloitti juoksunsa näyttelypäivänä.

Tuomari Paavo Mattila:
Aatu (Neatut Nani Natibvik): JUN EH Erinomaisesti rakentunut mutta vielä kevyt uros. Sukupuoli leima saisi olla selvempi. Kevytpiirteinen pää. Kaunis ilme ja korvat, erinomainen kaula. Luuston pitäisi olla vankempaa. Hyvä asentoiset raajat. Kaunis turkki ja häntä. Liikkuu erittäin hyvin. Miellyttävä käytös.






Manta (Zadun kiss of Fate): NUO EH: Kaunispäinen narttu miellyttävä ilme. Hyvät korvat. Hieman kevyt runko. Hyvä ylälinja. Hyvä asentoiset raajat. Kaunis häntä. Niukka turkki. Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne.