keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Ohkola 29-30.9.12

Olimme Ukon ja Mantan kanssa Ohkolan syysajoissa kilpailemassa DS2 luokassa. (Reetta kuskina) Vettä ja kuraa riitti viikonlopulle ja erityisesti sunnuntai oli märkä. Kisa oli meillä toinen tälle kaksikolle ja ensimmäinen kaksipäiväinen Mantalle.
Lauantaina starttasimme jännittyneinä radalle. Koirat olivat molemmat varikolla kovin rauhallisia ja epäilimme niiden intoa. Kävi kuitenkin toisin! Molemmat koirat olivat innokkaita ja aktiivisia. Meidät ohitti kaksi valjakkoa ja ohituksetkin menivät nappiin. Ukko veti tasaisen innokkaasti ja innostui laukkailemaankin omatoimisesti. Myös Manta veti koko matkan liina tiukalla ja pääsimme maaliin hienosti toisena malamuuttivaljakkona ajalla 13.27!!
Sunnuntaina aamupäivä satoi, mutta sade loppui ennen meidän lähtöä. Koirat olivat lauantaita innokkaampi varikolla, mutta radalla sitten aivan päinvastoin! Heti lähtö sujui rauhallisella hölkällä. Matka taivallettiin upottavalla radalla ja myös kuski joutui töihin kunnolla. Matkaan kului aikaa 16.07. Kokonaisaika oli siten 30.37 ja sijoitus 9. Malamuuttivaljakoista jäimme siis kolmanneksi (ja viimeiseksi).





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti