tiistai 25. syyskuuta 2018

Ronja Astutettu

Ronja astutettiin 24.9.18 Ebellä ja nyt me kovasti toivomme pentuja tästä yhdistelmästä. Ebe on viettänyt reilun viikon meillä ja olemme todella ihastuneita tämän herran luonteeseen. Ebe on suhtautunut kaikkeen reissaamiseen vieraiden ihmisten kanssa, autoon, tarhoihin jne. Kiinnostuneena ja ystävällisesti ilman merkkejä hermostumisesta.


sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Talvea 2017-2018

Kilpailuissa meidän valjakko on ollut kahdesti. Ukkohallassa Starttasi Juha mukanaan Aatu, Taavi, Ronja ja Hilma.
Juhan Tarina kilpailusta (kieltäytynyt koira oli siis Hilma)
Ensimmäinen tämän kauden md-matka ei mennyt ihan toivotulla tavalla. Alku näytti lupaavalta vaikka jouduin hieman väärällä kokoonpanolla kisaan lähtemään. Koirat vaikutti innokkaalta ja hyväkuntoisilta ennen starttia.
Ensimmäinen kilometri menikin hyvin, kunnes ongelmat alkoivat. Yksi koirista lopetti vetämisen täysin ja alkoi todella vastustamaan etenemistä. Sama koira on treeneissä juossut todella hyvin ilman mitään ongelmia joten kunnosta ei pitäisi olla kyse. Ongelmien alkaessa vaihdoin koirien paikkaa mutta tämä ei asiaan vaikuttanut mitenkään. Koira vastusti etenemistä niin paljon että muutkin koirat pysähtyivät ihmettelemään tilannetta. Lopulta päädyin pussittamaan koiran ja jatkoimme matkaa kolmella koiralla. Noin viisi kilometria taapersimme eteenpäin koira pussitettuna mutta eteneminen oli todella raskasta upottavalta uralla. Otin koiran takaisin reen eteen pussista ja ns ”nilkutimme” hiljalleen kohti ensimmäisen osuuden maalia. Missään kohdassa en saanut koiraa etenemään joten päätin jättää koiran pois seuraavalle osuudelle.
Neljän tunnin tauon aikana kerkesin jo moneen kertaan pohtimaan kilpailun kokonaan keskeyttämistä mutta muiden kannustuksesta päätin silti yrittää toiselle kierrokselle.
Toinen kierros lähtikin alkuun hyvin mutta heti kun jouduimme takaisin upottavalta uralle alkoi ongelmat. Oma fyysinen kunto oli täysin loppu enkä pystynyt enää auttamaan koiria yhtään. Koirat eivät yksinkertaisesti pystyneet ilman apuja vetämään minua upottavalla uralla eteenpäin.
Suuret nousut, upottava ura ja ensimmäisen kierroksen ongelmat olivat vieneet omat voimat täysin joten päätin keskeyttää kilpailun. Reisien ja selän kramppaaminen ja yleinen väsymys tekivät tehtävänsä.
Nyt kotimatkalla olemme yrittäneen keksiä mitä koiralle oikein tapahtui? Samainen koira 2 vuotta sitten teki saman tempun ilman selkeää syytä. Koiraa on yritetty tutkia mutta mitään paikkaa se ei arista joten aika mysteeri tapaus....
Muut koirat tekivät todella hyvin töitä mutta ihan mahdottomiin suorituksiin nekään eivät kykene. Jos kuski ei pysty auttamaan, joutuu koirat aika mahdottoman tehtävän eteen raskaalla uralla.



Ruunaa Race oli Reetan hommana. Nyt Mantakin pääsi mukaan ja tiiminä oli Zadun Kiss of Fate (Manta), Neatut Nani Natibvik (Aatu), Ataciara Ronja Ryövärintytär (Ronja) ja Utamuutin Baldo de la Luna (Taavi) ja tuloksena Rek1! Olen todella ylpeä ja onnellinen ihan jokaisesta! Kaikki tekivät koko ajan töitä, Manta ja Aatu kokemuksella johdossa, Ronja liina tiukalla kokoajan ja Taavi lunasti kaikki ne odotukset mitä ikinä olikaan asetettu. Mahtava porukka!





Näyttelyrintamalla Runo (Cahppes Walla) on ollut talven näyttelyissä Tampereella marraskuussa ROP ja sert. Liettuan Juniori valio ja liettuan junior Winner maaliskuun alussa.



lauantai 14. lokakuuta 2017

Luonnetestit 14.10.17

Kävimme Mantan ja Ronjan kanssa luonnetestissä. Mielenkiintoista ja hauskaa, vaikka varsinaisesti näitä ei tietenkään ole luotu malamuuteille. Tuomaritkin kommentoivat että rekikoirille pitäisi olla laumatesti.

Ronja oli oletetusti pehmeä ja reagoi voimakkaammin jännittäviin tilanteisiin. Paukkuarka se ei ollut ja pimeässä toimi hienosti. Puolustushalua ei löytynyt ja ihmisten halailu olisi ollut paljon kivempaa.
Ataciara Ronja Ryövärintytär 
Toimintakyky: -1 pieni (-15)
Terävyys: +1a pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (1)
Puolustushalu: +1 pieni (1)
Taisteluhalu: -2 riittämätön (-20)
Hermorakenne: +1b hermostunein pyrkimyksin (35)
Temperamentti: +2 kohtuullisen vilkas (30)
Kovuus: -2 pehmeä (-16)
Luoksepäästävyys: +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin (45)
Laukauspelottomuus: ++ Laukauskokematon.
Loppupisteet: 61p

Manta taas oli varma itsensä. Reagoi kaikkeen, mutta tuomarien sanoin ravisti ongelmat pois ja jatkoi matkaa. Pimeässä tutki sivuhuoneetkin innoissaan :) Yllättävää että näinkin voimakkaasti puolusti.
Zadun Kiss of Fate
Toimintakyky: +1b kohtuullisen pieni (15)
Terävyys: +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (3)
Puolustushalu: +3 kohtuullinen, hillitty (3)
Taisteluhalu: -2 riittämätön (-20)
Hermorakenne: +1a hieman rauhaton (35)
Temperamentti: +2 kohtuullisen vilkas (30)
Kovuus: +1 hieman pehmeä (8)
Luoksepäästävyys: +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin (45)
Laukauspelottomuus: +++ laukausvarma.
Loppupisteet: 119p

Yritän lisätä videoita myöhemmin.


Lappalaisten erikoisnäyttely Harjavalta 8.10.17

Kävimme Runon kanssa Lappalaisten erikoisnäyttelyssä pentuluokassa kokeilemassa.
Cahppes Walla_ KP ja pentujen toinen.
Leni Finne: Riittävät mittasuhteet ja luusto. Oikealinjainen pää, silmät saisivat olla tummemmat. Hyvät korvat. Oikea ylälinja. Riittävä eturinta. Oikeanmallinen rintakehä. Hieman lyhyt olkavarsi. Aavistuksen litteä häntä. Riittävä askelpituus.



sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Hyvinkää 17.9.2017

Ataciara Ronja  Ryövärintytär: Käy eri1, sa, Pn1 sert ja VSP
Erinomaista tyyppiä oleva feminiininen, mittasuhteiltaan oikea narttu. Kaunis pää, vaaleahkot silmät häiritsevät hieman. Hyvät korvat, kaunis kaula & ylälinja & häntä. Hyä runko. Tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Matalat käpälät. Erinomainen karvapeite. Kevyet vapaat liikkeet. Luonne Ok.

Tuomari Lahtovaara Riitta

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Mikkeli Kr 8.7.2017

Tuomari Mari Pajaskoski
Neatut Ubuqtuq Amanga (Sohvi): JUN EH
9kk Vielä pentumainen kauttaaltaan. Kevyt ja raajakas, jolla oikeat mittasuhteet ja tasapainoisesti kulmautunut. Rintakehä ja runko saa vielä täyttyä kapea kallo ja hieman pitkä kuono-osa. Liikkuu tehokkaasti sivulta vielä hieman löysästi edestä, kuitenkin lupaava työkoiralle. Hieman avoin karvanlaatu Tänään täysin pohjavillaton





Neatut Atauserk´lu Kissiani (KÄY EH 3)
Hyvä koko ja tyyppi. Selvä sukupuolileima. Hieman lyhyt kaula ja etuasentoinen lapa. Kevyt ja kapea kuono-osa toivoisin tyypillisemmän ilmeen. Voimakkaasti kulm. takaosa. Seistessä laskeutuva ylälinja. Liikkuu riittävällä askelpituudella mutta laskeva selkälinja näkyy. Oikealaatuinen karva. Miellyttävä luonne. Esitetään hyvin.