lauantai 19. maaliskuuta 2016

Ruunaa Race 2016

Ruunaa Race järjestettiin Lieksassa 11-13.3.2016. Kilpailun matkana oli tänä vuonna 32,5km x 3 ja alaskanmalamuuteilla hienosti osallistujia ja myös SM kilpailu sekä SM Rek koe.
Reetta lähti ensimmäiseen puolipitkän matkan kisaansa hieman jännitystä potien. Valjakkoon kuuluivat Manta (Zadun Kiss of Fate) Aatu (Neatut Nani Natibvik), Hilma (Neatut Atauserk´lu Kissiani) ja Ukko (Hauenkuonon Cidda)
Ensimmäisen päivän kierros sujui vauhdikkaasti.  Koirat olivat innoissaan ja energisiä. Reittiin kuului muutamia lyhyitä, mutta jurkkiä mäkiä ylös ja alas ja erityisesti alamäet olivat kuskin haaste ensimmäisellä kierroksella.
Toisena ja kolmantena päivänä ensimmäisellä 10 kilometrillä kokeiltiin koirien tahtoa. Loppumatka sujui molempina päivinä tasaisella ravilla ja maaliin laukattiin aina viimeinen kilometki.

Kaikki koirat jatkoivat hyvin, olivat pirteitä eivätkä loukanneet mitään. Mantan juoksut alkoivat sunnuntaina ja se selkeästi vaikutti Mantan lähtöintoon sekä Aatun haluun merkkailla kaikki.

Tulimme maaliin kolmantena ja saimme näin RNB2 SM-Pronssia ja koirat saivat Sm Rek2 tulokset!

Olen jokaiseen koiraan erittäin tyytyväinen. Manta ja Aatu tekivät johtajina paljon työtä ja erityisesti Manta nousi tiukan paikan tullen omaan asemaansa. Ukko jouksi kaksi ensimmäistä kierrosta tasaisesti pyörässä ja viimeiset 20km loistavasti johdossa. Nuori Hilma teki erittäin tasaista ja tehokasta työtä pyörässä, ylittäen itsensä uralla olleiden vesiesteiden ja riippusiltojen kanssa.

Kuvat Sari Kinnunen







lauantai 13. helmikuuta 2016

Taavi tuli taloon

Alaskanmalamuutti laumamme kasvoi yhdellä jsenellä, kun Utamuutin Baldo De La Luna tuttavallisemmin Taavi muutti meille lokakuussa.

Taavi on malamuutiksi rauhallisen oloinen kaveri, joka suhtautuu asioihin rennosti, eikä pelkää turhia.


Taavi 4kk, kuva Eerika Majalainen

Kuva Eerika Majalainen

Ruuhirod 2016

Juha osallistui Ruuhirodilla MD6 luokkaan viidedellä koiralla. Matka oli säästä johtuen tänä vuonna 3x25km tavallisen 4x20km sijaan. Hieno kokemus kaikkine kommelluksineen.
Erityisen tyytyväisiä olemme tietysti pikku Ronjan (Ataciara Ronja Ryövärintytär) suoritukseen. Juuri 18kk täyttänyt nuori neiti juoksi koko matkan ilam minkäänlaisia ongelmia.
Manta teki tapansa mukaan hienoa työtä johdossa ja Aatusta on kasvanut sen rinnalle loistava johtaja. Ikävää on tietysti Hilman ontuminen. Hilma juoksi ensimmäisen kierroksen hieman vaisusti ja toisen kierroksen alussa kieltäytyi työstä. Tämä on hyvin epätyypillistä Hilmalle, joka yleensä valjakossa tekee tasaista työtä. Hilma varoi toista etujalkaansa ja vietti toisen kierroksen rekipussissa.
Juha ja muutama muu valjakko eksyivät uralta toisella kierroksella ja matkaa kertyi 25km sijaan 31km ja aikaa meni luonnollisesti reittiä etsiessä paljon.
Kolmannelle kierrokselle Juha lähti neljällä koiralla ilman Hilmaa joka jäi lepäämään. Kierros sujui mukavasti ja koirat toimivat hyvin.
Paljon tuli kokemusta erilaisista tilanteista eikä Hilmakaan ontunut enää kotona eli toivottavasti vain jotakin pientä.
Kotona lumitilanne on ollut onneton. Pihat ja tiet jäätiköllä eli koirat ovat saaneet aivan liian vähän treeniä. Toivottavasti jotain saadaan tehtyä, jotta Ruunaalle vielä päästäisiin.

Lähdössä, kuva Minna Huuhtanen

ensimmäinen maaliintulo Kuva Sari Kinnunen



maanantai 18. tammikuuta 2016

Ukkohalla-Paljakka ajot 15.1.2016

Juha osallistui Ukkohalla-Paljakka ajoihin MD4 luokkaan Mantan, Aatun, Ukon ja Hilman kanssa. Matka oli 35km x 2, taukoa oli 5 tuntia Paljakassa. Rata oli haastava suurine korkeuseroineen.
Koirien matka sujui hienosti. Kaikki olivat iloisia, pirteitä ja innokkaita sekä Paljakassa että maalissa Ukkohallassa. Aatu ja Manta urakoivat yksilöjohdossa puoliksi ensimmäisen etapin ja yhdessä takaisin. Ukko ja nuori Hilma tekivät myös molemmat hyvää työtä.
Tassujen kanssa on taisteltu syksy, kun lunta ei ole ollut. Kisassa tossutimme kaikki koirat ja tassut olivat hyvässä kunnossa.

Tuloksena kokonaiskilpailun viides sija ja paras malamuutti valjakko ajalla 7:00:02
Tästä on hyvä jatkaa!
Myös Matan tuleva sulhanen Talut juoksi kisoissa. Valitettavasti ajajan sairastuminen keskeytti kilpailun, mutta ensimmäinen etappi sujui Talutilta totuttuun tapaan johdossa.


kuva Janica Niskala

kuva Janica Niskala

kuva Tarmo Kivilahti

Talut ajajasta katsoen vasemmalla keulassa. Kuva Janica Niskala

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Alma Off Snow Ylikiiminki 10.10.2015


Juha osallistui DR4 2x3,6km kilpailuun Alma Off Snow sulanmaankilpailuissa Ylikiimingissä hyvin tuloksin. Mukana valjakossa juoksivat Manta, Ronja, Hilma ja Aatu. Ensimmäisen kierroksen johdossa juoksivat Manta ja Ronja ja Toisen kierroksen Aatu ja Hilma.
Tuloksena paras malamuutti valjakko ja Rek 1 tulos, muille paitsi Ronjalle, joka on siihen vielä liian nuori. 




Kasvattimme Ataciara Vaahteramäen Eemeli (Eemeli) juoksi Härkösen Jannen valjakossa hienosti kolmanneksi! Myös Jannen tulos oikeutti Rek1 tulokseen. Olemme niin tyytyväisiä että Eemeli löysi näin hyvän valjakon ja on osoittautunut hyväksi vetokoiraksi nuoresta iästään huolimatta.



Maaliin valjakot tulivatkin peräkkäin.


Kotona treeni jatkuu ja hienosti saatiinkin heti toinen kasvattimme Ataciara Katto-Kassinen (Pyry) seuraksemme.

Hilma ja Pyry Petran kanssa



tiistai 1. syyskuuta 2015

Alaskanmalamuuttien erikoisnäyttely 30.8.2015

Tuomari Bister Soile
Zadun Kiss of Fate Käy 1 eri sa
Kaunis tasapainoinen hyväluustoinen Erinom. mittasuhteet. Hyvä päänilme, kaunis kaula. Hyvät kulmaukset. Riittävä rintakehä. Hyväasentoinen häntä. Hyvä karva. Ensiluokkaiset maatavoittavat tehokkaat liikkeet. Ihastuttava luonne, esiintyy kauniisti.

Neatut Atauserk´lu Kissiani Nuo3 eri
Kaunislinjainen riittäväluustoinen hyvin kehittynyt narttu. Pää ja erityisesti kuono-osa saisi olla vahvempi. Suuret korvat, kaunis kaula. Hieman niukat etukulmaukset. Erinomainen takaosa, hyvä matala kinner. Hyvä häntä&karva. Erinom.tehokkaat liikkkeet. Hyvä luonne, esiintyy kauniisti.
Ataciara Ronja Ryövärintytär jun4 eh

Kaunislinjainen riittäväluustoinen feminiininen nuori narttu. Toivoisin vahvemman kuonon. Kookkaat korvat. Kaunis kaula. Hieman niukat etukulmaukset. Erinom takakulmaukset, hyvä matala kinner Hyvä häntä. Tänään niukassa karvassa. Erinom liikkeet. Saisi olla itsevarmempi

Kuvat Tero Parkkari
Ataciara Ronja Ryövärintytär

Ataciara Ronja Ryövärintytär

Ataciar Mio Poikani Mio

Neatut Atauserk´lu Kissiani

Ataciara Katto Kassinen
Una Nuna´s Sir Snow Strong

Ataciara Mio Poikani Mio

Ataciara Katto-Kassinen

Zadun Kiss of Fate

Ataciara Ronja Ryövärintytär

Neatut Atauserk´lu Kissiani

Janakkala KV 29.8.2015

Tuomari Nancy S Amburgey
Zadun Kiss of Fate  käy1 eri sa
Good earset. Correct almond eye.Head shape in proper. Nice Neck into her shoulders. Good topline&tailset. Rear movementis a little wide side gate ok

Neatut Atauserk´lu Kissiani Nuo2 eh
Proper earset. Dark eye but the shape is a little round. Proper boot. Muzzle in snipy. Could use more bone.Rear movementis good. Coat is ok

Ataciara Ronja Ryövärintytär Jun1 eh
Good head shape. good shissons bite. Proper beet. Correct ears. Nice side Gate. Moves wide in the rear. Needs more bone
Ronja

Ronja

Hilma

Hilma

Hilma

Manta

Manta

Manta